torstai 14. elokuuta 2014

DIY-vihkot

Hei!

 

Tänään innostuin vähän tuunaamaan tylsiä kouluvihkoja. Jaksaa paremmin opiskellakkin, kun on hienot opiskeluvälineet:-) 
Alla ohjeet helppoon tuunausideaan.


1. Tulostin netistä kivoja kuvia, jotka tulostin valkoiselle paperille. Sen jälkeen etsin tarvikkeita, mitä voin myös käyttää tuunaamiseen ja lopuksi kaivoin siniset kouluvihkot repusta.




2. Sitten leikkasin haluamani kuvat irti valkoisesta paperista.




3. Sommittelin haluamani kuvat vihkon päälle ja liimasin ne kiinni. Sommitteluun kannattaa käyttää aikaa, jotta lopputuloksesta tulisi kiva. Liimaamisen jälkeen laitoin vihkot vielä painoon kirjojen alle.





4. Toistin samat vaiheet vielä kääntöpuolelle.




5. Kun vihkot olivat saaneet olla jonkin aikaa "painossa" otin ne pois ja leikkasin vaaleanpunaisesta paperista pienen kyltin, johon kirjoitin aineen nimen, sekä oman nimeni ja luokkani. Sen jälkeen vihkoni olivatkin valmiita käytettäviksi:-)




~Neetalinnea~

tiistai 12. elokuuta 2014

My days 9.-10.8

Hei!


Elikkäs lähdettiin lauantaina koko perheen voimin ajamaan heti aamusta Tuuriin, koska Robinilla oli siellä sunnuntaina keikka. Matkalta koukattiin mun paras kaveri kyytiin Äänekoskelta. Käytiin matkalla syömässä ja juteltiin paljon, koska ei oltu nähty pitkään aikaan. Vihdoin saavuttiin Tuuriin ja kello oli vähän vaille kolme. Saatiin ihan kivat paikat jonosta ja oltiin kahdenkymmenen ekan joukossa. Ilta meni mukavasti. Käytiin mm. kyläkaupassa vähän ostoksilla ja näin siinä muutamaa kaveriakin. Robiniakin keretiin pikasesti nähdä, kun hän tuli bussilla Kokkolasta Tuuriin. Illalla alkoi olla vähän vilpoisaa, joten pystytettiin teltat. Ruvettiin nukkumaan siinä yhentoista aikaan ja kyllä se unikin sitten jossain vaiheessa tuli, vaikka Miljoonarock oli siinä parinkymmenen metrin päässä ja oli tosi viileää ja hämärää. 






Aamulla oli tosi pilvinen ja epävakaa sää, mutta kyllä se aurinkokin välillä pääsi pilkistelemään sieltä pilvenraoista.

Aamulla herättiin aikasin, purettiin teltat ja pakattiin tavarat. Sen jälkeen isäni tuli hakemaan meitä  meidän hotellihuoneeseen, jotta päästiin suihkuun ja syömään aamupalaa. Aamupalan jälkeen palattiin takaisin keikkapaikalle ja keretttiin siinäkin sitten nähdä Robinia pariin otteeseen. Ennen keikan alkua oli pientä häslinkiä jonotuksen suhteen ja menetettiin meidän paikat, mutta onneksi yksi mukava järjestyksenvalvoja sai meidät takasin meidän omille paikoillemme. Lavan eteen oli sellanen 300m juoksumatka, joten pienimuotoinen aamulenkkikin tuli suoritettua. Saatiin eturivistä paikat Sampan kohdalta ja nähtiin muuten tosi hyvin lavalle, mutta yksi valokuvaaja meinasi vähän olla edessä.






 Keikka oli tosi hyvä ja Robin veti aivan täysiä! Keikkahan oli tämän kesän viimeinen keikka ja kaikki oli kyllä tosi hyvin mukana. Kaikki lauloi ja hyppi ja huusi tosi kovaa. Jonottaessa meinaa aina vähän olla huono-olo ja haluais omaan sänkyyn nukkumaan, mutta sitten kun keikka alkaa niin tajuaa, että tän takia kannatti kyllä jonottaa. Aina keikalla on niin hyvä fiilis ja saa unohtaa arjen ja kaiken muun ja keskittyä vaan hauskan pitämiseen. Toivottavasti pian julkaistaan syksyn keikkalistat.





Olin kyllä keikan jälkeen aivan sairaan väsynyt ja uni tuli melkeen heti silmään, kun pääsin autoon istumaan. Taas yksi ihana muisto lisää, kiitos!:)


~Neetalinnea~

perjantai 8. elokuuta 2014

Ensimmäinen postaus

Hei! 

Oon pitkään halunnu alottaa bloggaamisen ja nyt se sitten tapahtuu. Elikkäs täällä kirjoittelee 15-vuotias tyttö Oulun suunnilta. Ekana postauksena ajattelin tehdä 10 faktaa minusta, jotta opitte tuntemaan mua vähän paremmin!:-)

1. Nimeni on Neeta Linnea 

2. Olen syntynyt vuonna 1999 

3. Perheeseeni kuuluu isä, äiti, pikkusisko ja pari lemmikkiä 

4. Minulla on silmälasit 

5. Kyllä, kiertelen Robinin keikoilla ympäri suomea 

6. Tykkään valokuvata ja kuunnella musiikkia 


7. Rakastan matkustelua sekä ulkomailla, että Suomessa 

8. Lempiaineet koulussa on saksa, englanti, ruotsi ja käsityöt 

9. Olen aktiivinen somettaja 


10. En harrasta tällä hetkellä mitään "virallista", mutta tykkään käydä salilla ja lenkkeilen. 

 Hauskaa viikonloppua kaikille!:-) 


 ~Neetalinnea~